Vuoden 2020 ensimmäinen puolisko oli - noh, vähintäänkin poikkeuksellinen. Maailmanlaajuinen pandemia laittoi arjen uusiksi ja synkisti vuoden ensimmäistä puoliskoa lähes kaikkialla maailmassa. Rajoitukset, turvavälit ja sosiaalinen etäisyys tulivat tutuiksi ja kotona pysyttelystä tuli uusi normali. Toivotaan, että vuoden toinen puolisko tuo mukanaan enemmän positiivisia uutisia!

Laulaminen ja kotikaraoke ilostuttivat ja loivat yhteisöllisyyttä kodeissa ympäri maailmaa - esimerkiksi Italiassa laulettiin yhdessä ikkunoista lockdownin aikana, useat maailmantähdet lauloivat livestream-konsertteja ja sosiaalisen median kanavat täyttyivät #Quarantinekaraoke-lauluvideoista.

Vaikka COVID19-pandemia ja yhteiskunnan pysähtyminen iski kovasti monen elämään, kevään 2020 mukana tuli myös positiivisia ilmiöitä. Laulaminen ja kotikaraoke ilostuttivat ja loivat yhteisöllisyyttä kodeissa ympäri maailmaa - esimerkiksi Italiassa laulettiin yhdessä ikkunoista lockdownin aikana, useat maailmantähdet lauloivat livestream-konsertteja ja sosiaalisen median kanavat täyttyivät #Quarantinekaraoke-lauluvideoista. Suomalaisetkin lurittelivat menemään toden teolla neljän seinän sisällä: Karanteenikaraoke -Facebook-ryhmän positiivista yhteishenkeä hypetettiin, Instagramissa laulettiin livekaraokea ja Singan kotikäyttäjät kasvoivat räjähdysmäisesti.


Mutta mitä me sitten oikeastaan laulettiin? Tutkittiin tarkemmin alkuvuoden 2020 lauludataa sekä kotikäyttöisestä Singasta että ravintoloissa käytössä olevasta Singa Business-sovelluksesta - ja tässä katsaus koronakevään laulutrendeihin. Tsekkaa 100 suosituinta karaokebiisiä jutun lopusta!

Two people singing karaoke from singa

1) Suomeksi laulaminen trendasi isosti

Singassa Suomen Top 100 -listalle mahtui vain seitsemän englanninkielistä kappaletta. Kaikki loput eli 93% biiseistä oli suomenkielisiä. Listalla vilkkuu esim. Paratiisia, Lapin Kesää, Hopeista Kuuta ja Vihreita niittyjä.

via GIPHY

2) Tapiot laulattivat

Top100-listalta voi bongata niin Juha Tapion, Kari Tapion kuin Tapio Rautavaaraakin.

3) Kaksi 2020 vuoden hittiä singahti Top100-listalle

Vuonna 2020 julkaistu Euroviisu-tarjokas Cicciolina ylsi sijalle 17,  ja Arttu Wiskarin ja Leavings-orkesterin Tässäkö tää oli? kipusi sijalle 80.

4) Eniten laulettiin rakkaalle

Behmin Hei Rakas oli kevään 2020 singatuin kappale.

via GIPHY

Top 100 singatuimmat karaokelaulut

  1. Hei rakas  - BEHM
  2. Blaablaa (En kuule sanaakaan) - Lauri Tähkä
  3. Paratiisi - Rauli Badding Somerjoki
  4. Shallow - Bradley Cooper, Lady Gaga
  5. Sinä olet minun - Lauri Tähkä
  6. Pyydä vain - Kirka
  7. Surujen Kitara - Agents, Topi Sorsakoski
  8. Päiväni ilman sinua - Juha Tapio
  9. Kuin taivaisiin - Kari Tapio
  10. Sininen huivi - Souvarit
  11. Mun aika mennä on - Sauli Lehtonen
  12. Olen suomalainen - Kari Tapio
  13. Hopeinen kuu - Olavi Virta
  14. Myrskyn jälkeen - Kari Tapio
  15. Vihreät niityt - Olavi Virta
  16. Olet Kaikki - Topi Sorsakoski
  17. Cicciolina - Erika Vikman
  18. Moskovan valot - Georg Ots
  19. Satumaa - Reijo Taipale
  20. Viidestoista yö - Juice Leskinen
  21. Aamu toi ilta vei - Jamppa Tuominen
  22. Mökkitie - Arttu Wiskari
  23. Suomen muotoisen pilven alla - Arttu Wiskari
  24. Ukkometso - Pate Mustajärvi
  25. Lapin kesä (klassikko) - Vesa-Matti Loiri
  26. Kuuleeko yö - Paula Koivuniemi
  27. Kotiviini - Anna Hanski
  28. Always Remember Us this Way (a Star is born) - Lady Gaga
  29. Oikeesti - Finlanders
  30. Rakkauden jälkeen - Carola
  31. Polte - Lauri Tähkä
  32. Mä putoan - Yölintu
  33. Mä elän vieläkin - Pate Mustajärvi
  34. Autiosaari - Kaihon Karavaani, Tuure Kilpeläinen
  35. Nocturne - Vesa-Matti Loiri
  36. Paljon sanomatta jää - Jukka Kuoppamäki
  37. Ikkunaprinsessa - Rauli Badding Somerjoki
  38. Hilma ja Onni - Jaakko Teppo
  39. Satulinna - Jari Sillanpää
  40. Eilen kun mä tiennyt en - Tapio Heinonen
  41. Sinä vain - Tauski
  42. Aamu - Pepe Willberg
  43. Lapin Kesä - Vesa-Matti Loiri
  44. Lintu ja lapsi - Katri Helena
  45. Olet mun kaikuluotain - Ville valo
  46. Valkoinen ruusu - Harri Kuokkanen
  47. Cherboughin sateenvarjot - Topi Sorsakoski
  48. Pariiseja - Souvarit
  49. I will stay - Hurriganes
  50. Andre - Marita Taavitsainen
  51. Kirje - Janne Hurme
  52. Enkeleitä toisillemme - Jope Ruonansuu
  53. Mandoliinimies - Hector
  54. Kaksi puuta - Juha Tapio
  55. Balladi elokuvasta Klaani - Paula Koivuniemi
  56. Paha vaanii - Marko Haavisto & Poutahaukat
  57. Levoton Tuhkimo - Dingo
  58. Ihmisen poika - Yö
  59. Musta aurinko nousee - Juice Leskinen
  60. Can't help falling in love - Elvis Presley
  61. Jos sä tahdot niin - Jippu, Samuli Edelmann
  62. Rakkauslaulu - Johanna Kurkela
  63. Aikuinen nainen - Paula Koivuniemi
  64. My Heart Will Go on - Celine Dion
  65. Dance Monkey - Tones and I
  66. Joutsenlaulu - Yö
  67. Maailma on Kaunis - Irwin Goodman
  68. Valkeaa unelmaa - Jari Sillanpää
  69. Hetki lyö - Kirka
  70. Laivat - Rauli Badding Somerjoki
  71. Bäng bäng typerä sydän - Eetu, Ellinoora
  72. Jääkukkia - Lauri Tähkä
  73. Hiljaiset sillat - Finlanders
  74. Puhu äänellä jonka kuulen - Happoradio
  75. Missä muruseni on - Jenni Vartiainen
  76. Tallulah - Sonata Arctica
  77. Sinisen taivaan sateenkaari - Janne Tulkki
  78. Älä mee - Sir Elwoodin hiljaiset värit
  79. Haaveissa vainko oot mun - Riki Sorsa
  80. Tässäkö tää oli? - Arttu Wiskari, Leavings-orkesteri
  81. Täällä Pohjantähden alla - Petri Laaksonen
  82. Valot pimeyksien reunoilla - Apulanta
  83. Tuomittuna kulkemaan - Samuli Edelmann, Vesa-matti Loiri
  84. Lapin tango - Tamara Lund
  85. Bohemian Rhapsody - Queen
  86. Olisitpa sylissäni - Antti Ketonen
  87. Ajomies - Olavi Virta
  88. Syksyn sävel - Juice Leskinen
  89. Palavaa vettä - Lauri Tähkä
  90. Vain rakkaus - Mari Rantasila
  91. 1972 - Anssi Kela
  92. Minun Suomeni - Lauri Tähkä
  93. Hiljainen on laulu rakkauden - Taikakuu
  94. Armo - Apulanta
  95. Päivänsäde ja Menninkäinen - Tapio Rautavaara
  96. Puhu hiljaa rakkaudesta - Fredi
  97. Ikuinen vappu - JVG
  98. Kun paljon antaa - Kisu
  99. Mombasa - Taiska
  100. Hetken tie on kevyt - Laura Närhi

Se miltä loppuvuosi kuulostaa, jää sun päätettäväksi. Pistä siis lauluksi Singassa tai karaokemestoissa ympäri Suomen. Laulavaista kesää!

Laulutilastot ovat peräisin Singan mobiilissa, tietokoneella ja älytelevisiossa toimivasta kuluttajasovelluksesta sekä sadoista ravintoloista, yökerhoista, kirjastoista, vanhainkodeista ja muusta Singaa käyttävästä laulupaikasta ympäri Suomen vuoden 2020 alusta noin heinäkuun puoliväliin saakka.