Ravintolan tai baarin omistaminen ei ole mikään helppo nakki. Toisaalta on ihanaa tarjota ihmisille mahtava ravintolakokemus – herkullista murkinaa, viiniä, uudenlaisia cocktaileja ja tapahtumapaikka elämän suurille sekä pienille iloille – mutta hommaan sisältyy myös omat varjopuolensa.

Toisinaan bisnes hiipuu (ilman, että siihen välttämättä olisi osaa tai arpaa) ja lojaalitkin asiakkaat kaikkoavat tiehensä. Annos on esimerkiksi saattanut saapua pöytään jäähtyneenä, mikä saattaa koitua kohtaloksi ja viimeiseksi kerraksi, kun asiakas käy ravintolassasi. Myös odottamaton muutos, kuten uuden trendikkään ruokapaikan avaaminen lähikulmilla, voi tarkoittaa sitä, ettei sinun mestasi enää ole juuri se kaikkein kuumin. Tästä syystä ravintoloiden ja baarien on pysyttävä aallonharjalla.

On myös hyvä huomioida, että vaikka perjantai- ja lauantaiasiakkaasi saattavat olla lojaaleja, jäljelle jää myös loput viikonpäivistä. Mikäli pyrkimyksesi on houkutella uusia asiakasryhmiä sunnuntain ja torstain välisille hiljaisille päiville – samalla nostaen tienestisi nextille levelille – ravintolasi muuntaminen karaokeravintolaksi voisi olla juuri sinun juttusi.

Miksi siis karaoke?

Kukapa ei rakastaisi karaokea? Kyseessä on mukaansatempaava aktiviteetti, jonka parissa itse kukin voi rentoutua ja paljastaa villimmän puolensa. Samalla luodaan unohtumattomia muistoja ja uusia ystävyyssuhteita – tai vahvistetaan olemassa olevia. Karaokebaarit ja -ravintolat tarjoavat turvallisen ja kutsuvan tilan syömisen ja juomisen lomassa irroitteluun, jolloin hiljaisemmat illat väistyvät asiakasliikennettä lisäävien karaokeiltojen tieltä.

Asiakkaat nauttimassa hampurilaisista ja karaokesta ravintolassa.
Burgereita ja karaokea? Messissä! Karaokea Bites Burgerissa.

Ennakkovarauksilla toimiva karaoke hyödyttää bisnestä, sillä karaokehuoneen varauksen yhteydessä yritys saa tietoonsa ryhmän koon sekä karaokesession keston. Tämä helpottaa huomattavasti ennakointia sekä resursointia, jolloin henkilökunnan määrä voidaan mitoittaa juuri passeliksi kullekin illalle. Ovien avaaminen karaokesta diggaaville avaa samalla ovet täysin uudelle asiakaskunnalle, puhumattakaan toimitilan uudelle tasolle kivunneesta jälleenmyyntiarvosta.

people having fun time while singing karaoke
Karaokea Sing Singissä.

Kirsikkana kakun päällä karaoke hyödyntää tämän hetken kokemuksellisen yhdessäolon trendiä, joka viittaa aktiiviseen yhdessä puuhasteluun, kuten biljardiin, tikanheittoon, pöytäcurlingiin ja pingikseen. Siihen sisältyy siis käytännössä mikä tahansa vuorovaikutuksellinen pelaaminen, jossa on kyse matalan tai korkean panosten kisailusta kaverien kesken, ja joka tapahtuu ravintola- tai baarityyppisessä paikassa.

Kuten suurimman osan kokemuksellisesta yhdessäolosta, voi karaokenkin yhdistää saumattomasti ravintolasi tai baarisi toimintaan – useimmiten vielä pienellä rahallisella satsauksella. Summat, jotka käytetään varusteiden lisäämiseen tai parantamiseen, maksavat itsensä mitä luultavimmin takaisin kasvavan myynnin kautta.

Eri karaokekonseptit ravintoloille

Jokaiselle ravintolalle ja baarille on olemassa se oikea karaokekonsepti. Suunnittelitpa sitten muuttavasi koko tilasi karaoketeemaiseksi baariksi tai ravintolaksi, rakentavasi räätälöityjä varattavia karaokehuoneita tai lisääväsi itsepalvelukaraoken valikoimaasi, ovat seuraavat konseptit markkinoiden luovimpia sekä tuottavimpia vaihtoehtoja.

Juonnetut karaokeillat

Drag queenit juontamassa karaokea.
The Karaoke Hole järjestää drag-juonnettuja karaokeiltoja persoonallisuutta lisätäkseen.

Tämä on toimiva konsepti mille tahansa karaokea toimintaansa yhdistävälle ravintolalle, ja kiistämättä myös tehokkain. Karaokeillan järjestäminen juontajan (KJ:n eli karaokejuontajan, karaoke jockeyn) tähdittämänä on ykköstapa vahvistaa tilasi statusta vakiomestana ruuan, juoman, hauskanpidon ja karaoken ystäville. Karaokelaitteiston käytön ja hallinnan lisäksi KJ:t ovat tärkeitä koko tapahtuman järkkäämisessa ja sen takaamisessa, että kaikilla on mukavaa ja tunnelma pysyy huipussaan koko illan.

Karaokejuontajat nauttimassa pizzasta.
Karaoke ja pizza ne yhteen soppii!

Karaokeillan järjestäminen vaatii vain vähän tilan asettelun ja suunnittelun tiimoilta; siirrä osa istumapaikoista niin, että voit varata osan ravintolasta tai baarista tilapäiseksi lavaksi – mieluiten paikkaan, jossa on hyvä akustiikka ja johon näkyy mahdollisimman monesta pöydästä. Lisää spottivalo ja laadukkaat karaokelaitteet sekä -ohjelmisto, kuten Singa, ja olet valmis starttaamaan.

Konseptin ruusut:

  • Juonnetut karaokeillat tarjoavat kävijämäärältään suurimmat tulokset. Kun koko ravintola tai baari on hengessä mukana seuraamassa karoke-esitystä, jossa hittejä lauletaan erilliseltä lavalta, syntyy yhteisöllisyyden ja osallisuuden fiilis, joka siivittää illan kulkua.
  • Ruoka- ja alkoholimyynti kasvaa usein, kun kaikki paikallaolijat osallistuvat tällaiseen juonnettuun karaoketapahtumaan.

Konseptin risut:

  • Suurin haitta kenelle tahansa, joka tulee baariin tai ravintolaan karaokeiltana, ja joka ei halua osallistua karaokeen tai katsoa muiden esiintymistä, on se, että... no, hän ei ehkä jää paikalle, jos karaoke on liian meluisaa.
  • Juonnettu karaokeilta ei ehkä houkuttele niitä, jotka kyllä pitävät karaokesta, mutta eivät ole valmiita esiintymään muiden edessä julkisemmin.
  • Karaokejockey, tai -juontaja, on tyyppi, jolla on muutakin kuin vain isännöintitaitoja - jos sinulla ei ole nykyistä henkilökunnan jäsentä, joka voisi sopia tähän tehtävään, on ehkä pohdittava erillisen KJ:n pestaamista.

Yksityiset karaokehuoneet

Asiakkaat viettämässä aikaa karaokehuoneessa.
Karaokehuone O’Learysin ravintolatiloissa.

Yksityiset karaokehuoneet ovat yksi suosituimmista konsepteista sellaisten yrittäjien keskuudessa, jotka haluavat sisällyttää tilaansa erillisiä karaokealueita. Yksityiset karaokehuoneet varataan etukäteen tietyksi ajaksi, jota voidaan haluttaessa pidentää, ja jonka aikana voidaan tarjota myös lisäpalveluita, kuten juomia ja naposteltavaa (joko henkilökunnan tuomina tai itsepalveluna). Karaokehuoneet ovat loistava tapa tuoda vaivatonta lisäarvoa mihin tahansa baari- tai ravintolabisnekseen.

Tutustu karaokehuonetoiminnan ohjeisiimme täällä.

Konseptin ruusut:

  • Tällainen asetelma sopii juuri niille, jotka ovat kiinnostuneita karaokesta, mutta eivät ehkä halua laulaa muiden edessä. Karaokehuoneet ovat myös täydellisiä ensikertalaisille.
  • Mitä mukavampaa karaokelaulajilla on ryhmässään, sitä luultavammin he viipyvät pidempään, mikä tarkoittaa pidempää huoneen vuokra-aikaa, enemmän ruoka- ja juomatilauksia…

Konseptin risut:

  • Vaikka kustannukset ovat suhteellisen matalat, yksityiset karaokehuoneet tuovat mukanaan haasteita yrityksille, joilla ei ole olemassa olevia tiloja. Tällöin huoneiden käyttöönotto vaatii suurempia järjestelyjä ja sen vuoksi tuo mukanaan isommat kustannukset.

Itsepalvelukaraoke

Asiakas valitsemassa karaokebiisiä tabletilla.
Itsepalvelukaraokepiste Krakenissa.

Karaoke itsepalveluna on loistava konsepti niille, jotka eivät ehkä halua muuttaa ravintolan ulkoasua kokonaan tai jotka haluavat kokeilla kevyempää lähestymistä karaoken lisäämiseksi ravintolaansa.

Itsepalvelukaraokepisteelle (ehkä baaritiskin läheisyydessä tai tilan takaosassa) voi kuka tahansa astella, ilmoittaa haluamansa kappaleen jonoon ja laulaa sydämensä kyllyydestä. Samalla muille asiakkaille annetaan rauha nauttia ravintolan muusta toiminnasta, mutta myös mahdollisuus heittäytyä karaoken pariin niin halutessaan.

Itsepalvelukaraokekopit ovat mukava lisä karaokekonseptin kokonaisuuteen, ja ne sopivat passelisti konseptin testailuun omassa ravintolassa. Jos yrityksen omistajat huomaavat, että itsepalvelukaraokekopit ovat suosittuja, karaokekonseptin laajentaminen muuallekin ravintolaan onnistuu helposti.

Konseptin ruusut:

  • Tämä konsepti sopii juuri niille, jotka ovat kiinnostuneita karaokesta, mutta eivät ehkä halua esiintyä julkisesti. Itsepalvelukaraokelaitteet tai -kopit ovat ihanteellisia ensikertalaisille.
  • Itsepalvelupisteet ovat hyvä tapa seurata, miten asiakkaat ottavat vastaan karaoken; jos suhtautuminen on myönteistä, yrittäjät voivat vähitellen ottaa laajemman karaokekonseptin osaksi baariaan tai ravintolaansa.

Konseptin risut:

  • Kuten yksityisten karaokehuoneidenkin kohdalla, myös itsepalvelukaraokekopit - tai oma itsepalvelukaraokealue - vaativat yleensä rahallisia lisäpaukkuja (ohjelmistojen ja kaiuttimien kustannusten lisäksi), jotta ne voidaan koota ja äänieristää kunnolla.
  • Yhden tai kahden itsepalvelukaraokekopin huono puoli on se, että ilman kunnollista mainostamista asiakkaat eivät ehkä huomaa niiden olemassaoloa.

Siinäpä se! Tässä pohdittavaa sinulle, joka harkitset karaoken lisäämistä nykyiseen ravintolabisnekseesi. Nyt kun tunnet kunkin karaokekonseptin edut ja haitat - ja tiedät, mitä hyötyä karaoken lisäämisestä on uusien yleisöjen houkuttelemiseksi - olet valmis tekemään tietoon perustuvan päätöksen. Saat vielä enemmän hyödyllistä tietoa karaoketoiminnasta olemalla yhteydessä Singan edustajaan.