OON KULKURIKSI
SYNTYNYT MÄ VAINEN
JA PALJAIN JALOIN
KIERRÄN MAAILMAA.
NÄIN KERRAN UNTA:
JOUTSEN TAIVAHAINEN
MUN ANTOI HETKEN
KANSSAAN TAIVALTAA.
NÄIN MAAT JA METSÄT,
JÄRVET MAANI ARMAAN,
SEN KAIKEN
SINITAIVAHALTA NÄIN.
TUULI LAULOI LAULUJAAN,
SADUN HOHDE PEITTI MAAN,
IHANAMPAA EN MÄ
KOSKAAN NÄHDÄ SAATA.
JA LAULUN TÄMÄN
LAULOI MULLE TUULI:
"ON KAIKKEIN KAUNEIN
AINA OMA MAA,
NIIN MONI MUUTA
PAREMMAKSI LUULI,
MUT PETTYMYKSEN
ITSELLENSÄ SAA.
EI MISSÄÄN TAIVAS
SINISEMMIN LOISTA,
EI MISSÄÄN HANKI
HOHDA KIRKKAAMMIN.
TÄMÄ PAINA SYDÄMEES,
NIIN ON TAIVAS AINA SEES,
JA SUN TAIPALEELTAS
MURHE KAUAS KAIKKOO."
NIIN PÄÄTTYI UNI,
MUTTA VIELÄ VUOTAN
MÄ KOHTAAVANI
KERRAN JOUTSENEN,
JA SIIHEN ASTI
UNELMIINI LUOTAN;
ON HELPPO
UNEKSIA IHMISEN.
SIKS' PALJAIN JALOIN
ONNEANI ETSIN,
JA HUOLET LAULULLANI
HAIHDUTAN.
ELÄMÄ ON IHANAA,
KUN SEN OIKEIN OIVALTAA
JA KUN LENTÄÄ SIIVIN
VALKEIN NIIN KUIN JOUTSEN.