Kylätiellä käy
kaksi nuorta näin
he yhdessä käsikkäin
ja kaipuu tuo
sydäntä ahdistaa
Ei huomista tietää saa
Sodan jalkoihin
jäänyt on isänmaa
tie outo on eessä taas
Vain toivoa nuoret
ne kantaa saa
voimaa elämään ammentaa
Sydän luutnantin
neidolleen sykkii näin
ja rakastaa armastaan
On kohtalo heille
niin tuntematon
sitä rohkeina käyvät päin
Hän neitosen syliinsä
sulkee taas
ja rakkauden tunnustaa
Vain lintuset taivaan
nuo nähdä saa
kuinka nuoret voi rakastaa
On neidonkin sydän
levoton
Hän kirjettä odottaa
Vaan viestin tuon
kaikkein raskaimman
hän kohta jo kuulla saa
On rakkaansa iäksi
mennyt pois
ja kaatunut taistohon
Pian arkkunsa päälle
kukan tuon
hän laskenut hiljaa on
Se kukkanen luutnantin
sydän on
niin hentoisen punainen
Terälehdet sen
arkun tuon sankarin
peittää kauniisti kirjoen
Tien viimeisen kävi
hän taistellen
näin uskoen toivoen
ja rakkauden vannoen
armaalleen
muiston jätti hän
viimeisen
Muiston jätti hän
viimeisen