Singan syyskuun karaokepaikka löytyy Pohjois-Savosta Leppävirralta. Ravintola Virranpoika sijaitsee keskellä kirkonkylää perinteikkäässä, jo 90-vuotta vanhassa mm. matkustajakotina ja pikabaarina toimineessa rakennuksessa. Nykyisessä muodossaan Ravintola Virranpoika on toiminut pian kymmenen vuoden ajan ja Singa karaoke raikaa siellä illasta toiseen.

"Kun meille tulee ulkopaikkakuntalaisia, niin usein kysymys on, että 'Onko teillä karaokea?'" - Susanna Karjalainen, ravintolapäällikkö, Ravintola Virranpoika

Virranpoika on kylän ainut baari ja asiakkaiden skaala on laaja. Ravintolapäällikkö Susanna Karjalainen kertoo, että heillä järjestetään pari kertaa viikossa bingoa ja tietokilpailuja ja joskus satunnaisesti on elävää musiikkia, mutta muuten karaokea pääsee laulamaan aina kun baari on auki. "Kun meille tulee ulkopaikkakuntalaisia, niin usein kysymys on, että 'Onko teillä karaokea?' Porukka tykkää, kun meillä pääsee laulamaan aina." Karjalainen hehkuttaa.

Kuten kaikissa legendaarisissa karaokepaikoissa, myös Virranpojassa käy uskollisia vakioasiakkaita, eli "vakkareita". Yksi heistä on Jouni "Poke" Suomalainen, joka heittäytyy karaoken pauloihin illasta toiseen. "Mä tulen tänne nähdäkseni ystäviä ja laulamaan. Karaoke on minulle hyvin tärkeä asia. Mun bravuuri biisi on Sinä vain. Oon vähän sellanen Leppävirran Tauski" Suomalainen muotoilee.

"Mä tulen tänne nähdäkseni ystäviä ja laulamaan. Karaoke on minulle hyvin tärkeä asia." - Jouni "Poke" Suomalainen, Virranpojan vakioasiakas
Restaurant Virranpoika karoke
Leppävirran Tauskinakin tunnetty Jouni "Poke" Suomalainen ottaa kaiken irti lauluvuorostaan. Kuva: Ravintola Virranpoika

Virranpojan asiakkaat ja henkilökunta ovat ottaneet Singan omakseen ja ravintolapäällikkö Karjalainen kiittelee varsinkin lauluvalikoimaa: "On kiva kun on tosi laajalti biisejä laidasta laitaan ja kaikki uusimmat biisit tulee nopeasti." Ravintolan oma henkilökunta pyörittää karaokea ja ajoittain hektisen baarityöskentelyn lomassa Singan helppoon käytettävyyteen on myös tykästytty. "On tosi näppärää, kun suurin osa asiakkaista laittaa biisitoiveen check in -tabletilta tai omalta puhelimelta, niin se helpottaa tosi paljon meidän hommaa." Karjalainen huokaisee.

"On tosi näppärää, kun suurin osa asiakkaista laittaa biisitoiveen check in -tabletilta tai omalta puhelimelta, niin se helpottaa tosi paljon meidän hommaa." - Susanna Karjalainen, ravintolapäällikkö, Ravintola Virranpoika

Korona on vaikuttanut tietysti myös Virranpojan toimintaan ja asiakaspaikkoja on jouduttu rajoittamaan ajoittain sekä hygieniaan panostamaan uudella tavalla. Vaikka jännittäviä aikoja on eletty ja tulevaisuudesta ei kukaan tiedä varmasti mitään, niin Leppävirralla ollaan kuitenkin toiveikkaissa fiiliksissä. "Päivä kerrallaan katellaan miltä tilanne näyttää. Toivotaan, että me pienellä paikkakunnalla vältyttäisiin isommilta koronaryppäiltä ja saataisiin normaalisti pyörittää baaria. Jospa tää korona olis kohta pian nujerrettu." Karjalainen pohtii optimistisena.

staff from the restaurant Virranpoika
Ravintola Virranpojan henkilökunta kiittelee Singan helppoa käytettävyyttä. Virranpojassa pistäytyessä kannattaa ehdottomasti napata mukaan myös ravintolan oma pipo! Kuva: Ravintola Virranpoika

Tsekkaa Ravintola Virranpojan Facebook- ja Instagram-sivut ja tutustu meininkiin. Ravintola on auki tiistaista lauantaihin ja sijaitsee osoitteessa Savonkatu 45, 79100 Leppävirta, joten ei muuta kun karaokea laulamaan!