En enhän muuta
ma tahdokaan
Kuin laulaa laulaa
niin laulaa
Kun laulut mun
helkkyvät rinnassain
Ja pyrkivät pitkin kaulaa
Mitä voin minä sille
jos maailma
Vain mulle se
virsinä helkkää
Jos rytmejä on
ilot ihmisten
Ja surut on
sointua pelkkää
Ja minkä mä taidan
jos elämä tää
Vain mulle on suuri runo
Mihin saimme me
Luojalta langat vaan
Ja Luojalta käskyn puno
Me punomme
kehdosta hautahan
Me punomme
puramme jälleen
Kaunis laulumme
kuolema katkaisee
Ja sen viemme
me virittäjälleen
Kuka viepi
viisahan päätelmän
Kuka piirteli pilkkataulun
Kenen pivoss' on
pieniä runoja vaan
Kenen kädessä sankarilaulu
Mut olkoon se tunnelma
kompa vaan
Tai miehen mietelmä syvä
Runot kaikki
Luojalle kelpaavat
Jos runo on muuten hyvä
Ei huoli hän siitä
jos jossakin
Ei yhtynyt tahto ja voima
Kun tahto vaan oli oikea
Ja aattehen aateloima
Ja katso hän ei
jos kompastuit
Sinä joskus riimien kiviin
Kun loppu se oikein
sointuvi vaan
Ei kulje hän rivistä riviin
Oi auttaos
Luojani sointumaan
Mun lauluni loppu hyvin
Oi auttaos
yhtenä heilumaan
Mun lauluni latva ja tyvi
Runon hyvän
jos mistä sen katkaisee
Niin runo on
sentään runo
Näin ystävä aina
sä yhdeks puuks
Ne sielusi säikeet puno
Me laulamme
kehdosta hautahan
Kuink' kauan
tiedä me emme
Paras aina ois
sointunsa sommittaa
Kuin oisi se viimeisemme