Ei preeriaa
ei peltoja
ei vuortenhuippuja
On kaupunki
ja kaupungissa
kaksi vanhusta
Toinen herää painajaiseen
toistuvaan
ja nousee sängystä
Sudet eivät ulvo
eikä vesi hyytävää
On puolisonsa
vartalolla kaksi täkkiä
Toinen oli lahja
jonka reuna repsottaa
Katse jähmettyy
kello ei
Kyyneleitä virtaa
vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen
hiljaista
että kuiskauskin
on huuto
En vaihtais
sekuntiakaan
En nuoruutta
en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä joka murtui
en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin
olet puolisoni nyt
Tapetoitu seinä on
ja puinen lattia
Valokuvat koirasta
ja lastenlapsista
Yläkerta yskii
askel ottamatta jää
Filmi pysähtyy
Kutsun tätä rakkaudeksi
kahden ihmisen
Kutsun tätä elämäksi
vaikka ole en
täydellistä suoritusta
tehnyt minäkään
Kyyneleitä virtaa
vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen
hiljaista
että kuiskauskin
on huuto
En vaihtais
sekuntiakaan
En nuoruutta
en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä joka murtui
en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin
olet puolisoni nyt
Kun väkivahva
kevät puhkeaa
ja aamu kantaa
rautahaarniskaa
Kun vaja tehdään
vuolukivestä
Mä olen siinä
nuorena kuin nurmet on
Sä istut salin
nurkkapöydässä
Musiikki on rytmitettyä
Minä kysyn
saanko luvan
Sinä nyökkäät
Sinä nyökkäät
Kyyneleitä virtaa
vasta alakerrassa
On hiljaisuus niin täydellisen
hiljaista
että kuiskauskin
on huuto
En vaihtais
sekuntiakaan
En nuoruutta
en vimmaisia kasvukipuja
En jäätä joka murtui
en kirkonkelloja
Olit puolisoni silloin
olet puolisoni nyt