Kun ärjyivät rannan tyrskyt
niin kantelo vienosti soi
Kun ulvoivat syksyn myrskyt
Se kevättä rintahan toi
Vei maailma riemuni soiton
Ja rintani rauhan se vei
Ja jos vieläkin kantelo kaikaa
niin iloa kaiu se ei
Soi vienosti murheeni soito
Soi hellästi kaihoni soi
Mut hellimmin helise hälle
joka murheen mun rintaani toi